Vaalikauden 2009 - 2012 tavoiteohjelma
Kotikunnan terveydeksi · Kuntien tarjoamat palvelut koskettavat jokaista. Kunnallisvaaleissa on kyse päivähoidosta, perusopetuksesta, terveydenhoidosta, vanhustenhuollosta, maankäytöstä, liikenteestä, kulttuuripalveluista ja monesta muusta jokapäiväiseen elämäämme vaikuttavasta asiasta. Kun valitset kunnanvaltuutettua, valitset siis arkielämäsi kannalta tärkeintä yhteiskunnallista päättäjää· Tavoitteemme on elämänmyönteinen Janakkala, jossa asukkaat tuntevat yhteenkuuluvuutta ja huolehtivat toisistaan · Edistetään kuntalaisten suoria vaikuttamismahdollisuuksia ja tiedonsaantia päätöksenteossa. järjestämällä kyselytunteja ja asukasiltoja· Suurten muutosten edellä kuntalaisilla oltava mahdollisuus vaikuttaa ennen päätöksentekoa Terveyskeskukset kukoistukseen · Tervakosken terveyspalvelut kuntoon· Dementiayksikkö Elsakodin yhteyteen Tervakoskelle· Terveyskeskustyön toimintatapojen uudistaminen vetovoiman lisäämiseksi ja palvelujen turvaamiseksi · Lasten vanhempia tulee tukea vanhemmuuteen ja rajoista huolehtimiseen lasten kasvatuksessa· Omaishoitajien tukipalveluista, jaksamisesta ja vapaapäivien käyttämisen mahdollisuudesta huolehtiminen· Kotipalvelu tulisi ulottaa myös lapsiperheisiin, jolloin se voisi toimia ennalta ehkäisevänä lastensuojelutyönä ja jonka avulla voidaan tukea koko perhettä. · Kouluihin riittävät taloudelliset resurssit ja inhimilliset ryhmäkoot· Kunnan kouluverkon ja koulukyyditysten tulee olla oppilaiden kannalta toimivat. Ensimmäistä ja toista luokkaa käyvien koulukyyditysten kilometrirajaa tulee laskea kolmesta kilometristä· Erityisopetukseen, oppilashuoltotyöhön ja kouluterveydenhuoltoon riittävästi resursseja· Varhaisnuorten harrastustoiminnan tarjontaa iltapäiviin· Iltapäiväkerhojen tarjontaa laajennettava koko kunnan alueelle sekä koskemaan ensimmäistä ja toista luokkaa käyviä oppilaita· Vuorotyötä tekevien lapsille hoitopaikka molempiin taajamiin Yrittäjyys ja työllisyys – terve talous · Pitkäjänteinen elinkeinopolitiikka turvaa alueen työllisyyden ja yritysten kehitysmahdollisuudet sekä tuo elinvoimaa kuntaan· Erityisryhmien työllistymisen tukeminen nuorten työpajatoimintaa kehittämällä· Ammatillisen koulutuksen, elinkeinoelämän ja kunnan yhteistyön tiivistäminen· Yritysten neuvontapalveluiden ja yrityshautomotoiminnan kehittäminen Terveellinen ympäristö · Energiansäästö kunnan omissa tiloissa ja kuntalaisten valistaminen· Eri energiamuotojen mm. maalämmön hyödyntäminen · Joukkoliikennettä lisättävä taajamien välillä |